Hämeenkyrön, Ikaalisten, Lavajärven ja Ylöjärven Reserviläiset järjestivät yhdessä HONKA09 Toimintapäivän aliupseereille ja miehistöön kuuluville. Päivään kutsuttiin yhdistysten toiminta-alueilla asuvia vuosina 1982 -1983 syntyneitä varusmiespalveluksensa suorittaneita nuoria. Päivä järjestettiin Hämeenkyrön Honkalassa lauantaina 22. elokuuta. Järjestelyille Honkala oli ihanteellinen paikka niin maastonsa kuin myös historiallisen taustansa perusteella.

Hämeenkyrön Reservinaliupseerien maja Honkalan pihapiirissä toimi tapahtuman tukikohtana ja myös päivän järjestelytyöryhmän kokoontumispaikkana.
Päivästä jäi hyvät fiilikset niin järjestäjille kuin osallistujillekin. Ja pilottihankkeena päivä oli siis onnistunut. Myös nuorten toiveena oli että hienon tapahtuman järjestämistä jatkettaisiin.
Aamupäivän aikana oli kolme luentoa. Pirkanmaan Aluetoimiston päällikkö evl Terho Mustonen kertoi mm. Aluetoimiston toiminnasta ja Maakuntakomppaniasta, jonka toimintaan tutustuttiin myös lähemmin evl Terho Mustosen kuvaaman Santahaminan harjoituksesta kertovan "Sotaelokuvan" merkeissä. Mikko Turunen esitteli MPK:n toimintaa, josta kovin monella ei myöskään ollut vielä kokemuksia. Ja vielä tietopaketin lopuksi kuultiin Raimo Ojalan puheenvuoro monipuolisesta Reserviläistoiminnastamme. Myös Piirin puheenjohtaja Esko Raskila kävi paikanpäällä toivottamassa nuoret tervetulleiksi.

Mikko Turunen kertoi MPK:n toiminnasta.
Luentojen jälkeen päästiin nauttimaan maittava Niinisalon Tykistöprikaatissa valmistettu maastolounas. Päivän huollosta vastasivat ammattimaiseen tapaansa Ikaalisten Reserviläisten huoltojoukkue Timo Kuosmanen ja Kari Ketola.

Maastolounas saapui Niinisalosta.
Iltapäivällä ohjelmassa oli Honkalan lähimaastoihin rakennettu kuusi rastinen jotosrata, jota varten Petri Borg jakoi osallistujat kolmeen partioon. Rastirata olikin osallistujien palautteiden mukaan paras osa päivää ja rasteja toivottiin jatkossa lisää.

Evl Terho Mustonen kiersi rastiradan. Rastien sijaintia kartalla Terholle näyttävät Ari Lehtonen, Henrikki Sillanpää ja Juhani Luukkanen.

Petri Borg evästää ensimmäisen partion matkaan.
Myös itse koin taas unohtumattomia maanpuolustushetkiä tarpoessani Honkalan metsissä innokkaiden nuorten perässä rastilta toiselle. Rastirata alkoi ammunnalla, ammuntavastaavina toimivat Juhani Ahola ja Henrikki Sillanpää. Ampumaradalla kaikki ampuivat tauluun viisi laukausta ilman kohdistusta. Seuraavana oli vuorossa viestirasti jolla tehtävänä oli LV 217 radion käyttökuntoon laittaminen. Kovin monelle viestikalusto ei ollut tuttua, mutta tehtävistä selvittiin ja viestiyhteys syntyi Raimo Ojalan ohjeiden avulla.

Ampumaradalla kaikki ampuivat viisi laukausta ilman kodistusta.

Viestiyhteys saatiin aikaan LV 217 radiolla.
Viestirastilta päästiinkin varmasti hikisimpään urakkaan nimittäin miinarastille, jolla tehtävänä oli varamiinoitteen teko kymmenessä minuutissa. Maa oli kovaa ja hiekka lensi jotta 12 miinaa saatiin asennettua paikoilleen. Miinarastilla ohjeita olivat antamassa mm. Pekka Hietaniemi ja Jani Korpimäki.

Miinarastilla tehtävänä oli varamiinoitteen teko.

Ennen laavukahveja oli vuorossa telttarasti jolla partiot pystyttivät puolijoukkueteltan ja tulen kamiinaan. Telttarastia pitivät Hämeenkyrön yhdistyksen nuoret miehet Jarno Valkama ja Juha Luukkanen.

Telttarasti oli saatu suoritettua kun kamiina syttyi.

Viidennella rastilla Jussi Luomahaara laittoi partiot kokoamaan aseita ja oli vielä vaikeuttanut tehtävää lisäämällä joukkoon muutaman ylimääräisen aseenosan.

Viimeinen rasti oli sinkorasti jolla lähinnä tutustuttiin raskaaseen kertasinko Apilakseen, ase ei ollut entuudestaan tuttu kuin yhdelle osallistujalle. Apilaksesta kertoi Risto Silmunmaa.
Kun rastit oli suoritettu kokoonnuttiin vielä Ampumaradalle kuulemaan tulokset ja jakamaan palkinnot. Jotoksen voitti partio ykkönen, jossa kisasivat: Jussi Saari Hämeenkyröstä ja Ylöjärveläiset: Jukka Viitanen, Sami Niemi, Markus Kytölä ja Ossi Paitula. Partion kokonaispistemäärä oli 41. Toiseksi tuli kakkospartio pistemäärällä 40 ja kolmanneksi kolmospartio saaden 37,5 pistettä.

Voittajilla oli hymy herkässä, muistoksi päivästä voittajapartiolle annettiin PV:n kultaiset plaketit.
Nuorilta saatu palaute on kannustavaa, ja kertoo myös siitä että he odottavat armeijasta päästyään yhteydenottoa Puolustusvoimien puolelta. Tästä on siis hyvä jatkaa ja kehittää tapahtumaa ja kun sana kiirii ehkä ensi vuonna osallistujia saadaan jo huomattavasti enemmän. Yhteistyö Aluetoimiston kanssa on sujunut hyvin ja toivotaan että se jatkuu myös ensi vuonna. Päivän järjestäminen varmasti myös lisää muuta yhteistoimintaa tapahtumaa järjestämässä olleiden yhdistysten välillä.
Kuvat ja teksti: Sirkka Ojala

Välillä levättiin ja nautittiin laavukahvista ja munkeista. Kuvassa kakkosjoukkue jossa kisasivat: Markus Mäkinen, Tero Pussinen, Teemu Keskinen ja Sami Ojanen. Poikien kanssa laavulla ovat Ari Lehtonen, Henrikki Sillanpää ja Sirkka Ojala.Kuva: Raimo Ojala.
Lisää kuvia HONGASTA löydät TÄSTÄ