| RSS RSS

Viisitoista lukiota ympäri Pirkanmaata lähetti tänä vuonna joukkueensa kilpailemaan Reservipiirien Henkisen maanpuolustuksen toimikunnan järjestämään Turvallisuuspoliittiseen TURPO 2009 tietokilpailuun. Kilpailu järjestettiin 17.11. Kalevan lukion juhlasalissa. Kalevan lukio isännöi kilpailua jo kolmannen kerran. Kilpailussa oli tänä vuonna mukana mm. Talvi - ja jatkosota aiheisia kysymyksiä.

Joukkueet odottelevat kilpailun alkamista etualalla Kalevan ja Lempäälän lukion joukkueet.

Nuoret eivät pitäneet kysymyksiä liian vaikeina, vaikka kysymykset sijoittuivatkin aikaan ennen heidän syntymäänsä. Osa osallistujista myös harrastaa historiaa vapaa-aikanaan.

Lämmittely kysymyksenä osallistujat ja toimitsijat maistelivat Kalevan lukion oppilaiden leipomia pula-ajan reseptillä valmistettuja hapankermakakkuja ja arvuuttelivat mistä ainesosista ne oli tehty.

Tämän jälkeen siirryttiin musiikin pariin kysymysellä, jossa tehtävänä oli tunnistaa Sillanpään marssilaulu, Porilaisten marssi, Äänisen aallot, Ratsumiesten marssi  ja Jääkärin marssi. Lisäksi piti tietää mihin sotaan kappaleet liittyvät. Kysymysten joukossa oli myös kuvantunnistustehtäviä ja Suomen sotaan liittyneitä kysymyksiä.

Kilpailua olivat tuomaroimassa Tampereen Lukiokoulutuksen johtaja Jorma Suonio ja Aluetoimiston päällikkö evl Terho Mustonen joka toimi myös kilpailun toisena suojelijana. Ev Pentti Väänänen juonsi kilpailun ja huolehti pistelaskennasta avustajana toimi tmk:n varapuheenjohtaja Timo Koivula.

Kilpailun voiton vei tänä vuonna huikealla 39 pisteen tuloksellaan Sammon keskuslukio. Toiseksi kiri Ikaalisten Yhteiskoulun lukion joukkue 34 pisteellään. Kolmanneksi sijoittui Kaarilan lukio ja neljänneksi tuli Tampereen Normaalikoulu.

Tarkoituksena on myös viedä mahdollisuuksien mukaan nämä neljä joukkuetta ensi vuoden alussa vierailulle Niinisalon Tykistöprikaatiin.  Ajatus otettiin mielenkiinnolla vastaan osallistujien parissa ja Prikaatin komentaja ev Markku Myllykangas onkin jo alustavasti luvannut järjestää mielenkiintoisen vierailun nuorille, johon kuuluu ainakin tutustumista sotakoirakoulutukseen, ja muuhunkin tykistön ja varuskunnan toimintaan.

Kiitos kaikille osallistujille ja erityisesti Kalevan lukiolle hyvistä järjestelyistä. Ensi vuonna taas Tupoillaan, mutta varmaan myös uudessa paikassa.

Teksti ja kuvat: Sirkka Ojala


Kilpailun isäntänä toimi Kalevan lukion rehtori Jukka Sola.

Pirkanmaan Aluetoimiston "joukkue" osallistui myös kilpailuun omalla tavallaan...

Vastauksia pohditaan...

Olisitko osannut vastata kilpailun 12. kysymykseen?

Tauno Peltola ja Sauli Latvala tarkastavat kirjallisia kysymyksiä.

Kilpailun päätuomari Jorma Suonio kertoo vastaukset kirjallisiin kysymyksiin.

Kilpailun voiton vei tänä vuonna Sammon keskuslukion joukkue jossa kilpailivat Lauri Kahila, Sara Huhtanen ja Pyry Huhtanen.

Palkintoja jakamassa toiseksi sijoittuneelle Ikaalisten Yhteiskoulun lukion joukkueelle tmk:n varapuheenjohtaja Timo Koivula ja evl Terho Mustonen. Ikaalisten joukkueessa kisasivat Juha ja Ville Keskitalo ja Jari Kähönen.

Etualalla kolmanneksi 33,5 pistellään sijoittunut Kaarilan lukion joukkue. Joukkueessa kilpailivat Sinikka Hämäläinen, Valtteri Mäkinen ja Petri Pantsar.

Pula-ajan hapankermakakkuja päästiin myös maistelemaan...

Hapankermakakut (pula-ajan ruoka)

200 g ohra - ja vehnäjauhoja sekaisin
1 tl  soodaa
1tl leivinjauhetta
1 1/2 dl hapankermaa tai piimää
1/4 tl suolaa

Kannattaa kokeilla, ainakin kapt Timo Hesso tykästyi näihin.

Tampereen Normaalikoulun joukkue jäi harmittavasti 33 pisteellään vain puolen pisteen päähän kolmannesta sijasta. Joukkueessa kilpailivat Jose Mäntylä, Torsti Tähtinen ja Pieta Parkkinen.

Isäntäkoulun eli Kalevan lukion joukkue Kitta Kangas, Aino Lisma ja Tiia Luoma sijoittuivat kuudenneksi 29 pisteellä.

Svenska Samskolan i Tammerfors osallistui joukkueellaan kilpailuun toista kertaa.  Joukkue keräsi 22 pistettä ja siinä kisasivat Rasmus Nilsson, Charlotta Engberg ja Henrik Lampinen. Ensi vuonna koulu saattaa toimia kilpailun isäntänä.

Mitähän Pentti, Timo ja Terho tässä miettivät?

Kilpailijat, toimitsijat ja aluetoimiston väki yhteiskuvassa.

 

 

Kirjaudu extranetiin