| RSS RSS

Puolustusvoimain komentaja kenraali Ari Puheloinen tarkastaa kaikki joukko-osastot  ja muutkin puolustusvoimien laitokset ensimmäisen komentajavuotensa aikana. Kierros alkoi jo viime kesän lopulla ja jatkuu ensi kesään. Aikataulu on tiukka koska jokaista  osastoa kohti kuluu aikaa aina yksi päivä, joukko-osastoja on kaikkiaan 25 ja kun muut laitoksen lasketaan päälle tulee kierrettäviä kohteita yli 40.

Tykistöprikaatin tarkastus

Komentaja Ari Puheloinen suoritti tarkastuksen Tykistöprikaatissa 14.tammikuuta.
Hän totesi, että Tykistöprikaatissa asiat ovat hyvin ja koulutus on monipuolista. Lisäksi Prikaati täyttää myös laatuvaatimukset myönnettiinhän varuskunnalle syksyllä 2009 ISO 14 001 Ympäristösertifikaatti.

Tarkastuksessa ei ole tarkoitus antaa arvosanoja vaan lähinnä tutustua varuskuntiin, niiden toimintoihin ja henkilöstöön ja saada näin kuva siitä miten asiat kentällä ovat totesi kenraali Puheloinen.

Päivän ohjelma oli tiivis

Päivän aikana kenraali Ari Puheloinen tutustui mm. Varuskunnan infrastruktuuriin ja toimipisteisiin, raketinheittimen ja tykistön järjestelmähalliin, lentotiedustelujärjestelmiin, Tykistökouluun ja Koeampumalaitokseen missä hänelle esiteltiin mm. koeammuntaa Amos järjestelmällä. Lisäksi komentaja tapasi prikaatin koko henkilöstön, median edustajia ja prikaatissa palvelevia varusmiehiä.

Tykistöprikaatissa komentaja vieraili ensimmäisen kerran Puolustusvoimain komentajan ominaisuudessa. Muuten Niinisalo on kenraalille ennestään tuttu ja Pohjankankaan ampuma-alue oli tullut hänelle tutuksi jo Panssariprikaatin ajoilta jolloin kenraali on palellut siellä usein. Hän pitääkin Pohjankangasta erittäin merkittävänä harjoitusalueena.  Puolustusvoimien piirissä oltaisiin myös kiinnostuneita alueen laajentamisesta mikäli paikalliset maanomistajat myisivät maitaan.

Tarkastuskierroksellaan kenraali Ari Puheloinen tutustui mm. toimintaan tykistön järjestelmähallilla.

Alikersantti Joonas Grönroos huoltamassa tykkiä.

Kapteeni Petri Haataja esitteli kenraali Ari Puheloiselle tykistön kalustoa, Länsi-Suomen Sotilasläänin esikunnan edustaja esikuntapäällikkö eversti Timo Aikasalo ja eversti Markku Myllykangas kuuntelivat myös esittelyä.

Puolustusvoimien tulevasuuden näkymät

Kysymykseen Puolustusvoimien tulevaisuudesta komentaja Puheloinen vastasi, että Puolustusvoimat kulkee valtioneuvoston vuonna 2009 antaman turvallisuus- puolustuspoliittisen selonteon linjausten mukaisesti ainakin vielä muutaman vuoden. Siihen millaiset puolustusvoimat Suomessa on vuoden 2015 jälkeen Puheloinen ei ottanut tarkemmin kantaa. Määrärahoihin on kuitenkin tulossa mahdollisesti 2 % lisäys vuoden 2011 alusta alkaen. Tämä korotus käytetään kattamaan puolustusalan kustannusten nousua.

Teksti ja kuvat: Sirkka Ojala

 

Kirjaudu extranetiin