Pirkanmaan reservipiirit

| RSS RSS

Pirkanmaan Torjunatakomppania kakkosen miehistö harjoitteli Parolan Panssariprikaatissa
11. -13. kesäkuuta. Uutta komppaniaa kurssittamassa olivat jälleen Pirkanmaan Maanpuolustuskoulutusyhdisytyksen kouluttajat.

Viikonlopun aikana tutustuttiin mm. viestikalustoon, käytiin ampumassa, tehtiin varamiinoite, opeteltiin kulunvalvontaa ja tutustuttiin karttoihin ja koordinaatteihin. Kenttälääkinnän puolella opittiin mm. laittamaan paineside ja erilaisia loukkaantuneen kuljetusasentoja.

Sunnuntaina viikonlopun aikana opittuja taitoja testattiin noin kolmen kilometrin pituisella rastiradallan, jolla oli kuusi suorituspaikkaa.

Lauantaina harjoitukseen kävi tutustumassa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toiminnanjohtaja prikaatikenraali Pekka Tuunanen.

Kakkoskomppanian koulutus jatkuu Tykistöprikaatissa Syys-Niinisalon merkeissä lokakuulla.

Kuvat ja teksti: Sirkka Ojala

Harjoitukseen osallistui myös muutama Maakuntakomppania ykkösestä. Harjoitukseen Ilmoittautumisia vastaanottaottaa Pirkanmaan Aluetoimistolla Raimo Ojala.

Ensisiteiden jakoa perjantai iltana...toinen taskuun ja toinen harjoituskäyttöön.

Lääkinnän kouluttaja Antti-Henrikki Puustinen seuraa vierestä elvytystoiminnan harjoittelua.

Lauantai aamuna lääkintäryhmä kävi hakemassa täydennystä varastoihinsa Varuskunnan terveysasemalta. Samalla tutustuttiin terveysaseman tiloihin joissa on 38 vuodepaikkaa. Tiloja esitteli sairaanhoitaja Marja Niemi.

Lääkintäryhmän jäsenet lääkäri Peter Kontro ja sairaanhoitaja Kimmo Topi testaavat ambulanssin hapenantolaitetta lauantaiaamuna.

Yhteistyöllä homma sujuu...Evl Terho Mustonen ja Juhani Vartiainen sovittelevat videotykin piuhoja koneisiinsa ennen MPK:n Toiminnanjohtaja Pekka Tuunasen saapumista tutustumiskäynnille.

Toiminnanjohtaja Tuunaselle kerrottiin harjoituksen kulkusta ja Pirkanmaan MPK:n toimijoiden aktiivisesta panoksesta Maakuntakomppanian koulutuksessa. MPK:n organisaatiomuutos myös puhutti.

Pirkanmaan Aluetoimiston päällikkö evl Terho Mustonen toi esiin harjoitusten tilaajan näkökulman ja kertoi myös PV:n tulevaisuuden näkökantoja käytettävissä olevien taloudellisten resurssien koko ajan pienentyessä.

Lauantain koulutusohjelmassa oli myös ammuntaa.


Evl Terho Mustonen tarkastaa ampumatuloksia.

Mietteliäitä ilmeitä viimeisen ampumakierroksen jälkeen.

Ampumakouluttajat laskevat pisteitä. Ammunnan voitti 93 pisteellä Juha Savinen, toiseksi sijoittui 92 pisteellä Jani Liinamaa ja kolmannen sijan jakoivat 91 pisteellä Pekka Palo-oja ja Riku Heikkilä.

Pekka Tuunanen tutustumassa koulutukseen ampumaradalla.

MPK:n Piiripäällikkö evl Seppo Korkeila tarkastaa hienoja tuloksia.

Pirkanmaan MPK:n Kotuyksikön päällikkö Mikko Turunen kävi myös tutustumassa harjoitukseen. Harjoituksen johtajana MPK:n puolelta toimi Timo Järvi. (kuvassa keskellä).

Varamiinoitteen tekeminen.

Pääkouluttajana Ari Jalokinos.

Raskaan kertasinko Apilaksen käyttöön tutustumista.

Aluetoimiston miehet voimailevat...

Lauantai iltana oli vuorossa voimaharjoittelua. Kuvassa käydään ns. naamapainia.

" Nalleupseeri" kapteeni Timo Hesson taskussa on Sotilaskodista mukaan hypännyt salamatkustaja.

Lauantai illan viestikoulutuksessa käytiin läpi perusasioita.


Karttakoordinaattien ihmeelliseen maailmaan opasti lauantaina Ari Jalokinos.

Sunnuntain tehtäväradan yhteyksiin käytetyt radiot Sotilaspoliisikomppanian edessä.

Miksi kaukokäyttölaite ei toimi, ihemettelee Ransu (viestikouluttaja Miikka Raninen)

Tikessä (tilannekeskuksessa) homma pelasi Vesa Yli-Hongiston johdolla.

Ykkösjoukkue ottaa yhteyksiä rastiradalla...

Kakkosjoukkue kuntotesti rastilla jossa hiki virtasi...

Viestikouluttaja Tero Ahtee suorittaa viestikaluston laskentaa sunnuntaina.

harjoitus on päättynyt ja varusteet palautetaan varusvarastolle.

Lääkintäryhmä ja varusmies ambulanssinkuljettaja ryhmäkuvassa sunnuntaina.

Kuvia tulossa vielä lisää picasa albumin muodossa.

 


 


Kirjaudu extranetiin