Hämeenkyrön Seudun Reserviupseerikerhon ja Hämeenkyrön Reservinaliupseerien perinteinen Itsenäisyyspäivän aaton iltajuhla Koskilinnassa kokosi jälleen satapäisen juhlayleisön.

Yhdistysten puheenjohtajat Ari Paukkunen ja Ari Lehtonen puolisoineen ottivat vieraat vastaan.

Juhlan aluksi kohotettiin maljat itsenäiselle Isänmaalle.

Ruokaa oli riittävästi ja se myös maistui juhlaväelle.

Eversti Anssi Saarikoski, Ilmavoimien Esikunnan henkilöstöpäällikkö, oli kutsuttu itsenäisyyspäivän aaton iltajuhlan juhlapuhujaksi.
Juhlapuheen alku käsitteli maamme itsenäisyyttä ja sen säilyttämisessä esiintyneitä vaaroja.
Suomessa itsenäisyyspäivä ei ole karnevaali vaan vakavamielinen juhla. Osaltaan syy on itsenäisyyden syntyvaiheissa. Käytiin vapaussota joka koettiin kansalaissotana. Kansakunnan synty ei ollut helppoa, on erityisen raakaa taistella saman rodun ja heimon sisällä kun usein nämä ovat etnisten rotujen konflikteja. Talvisodan kynnyksellä kuitenkin saavutettiin yksimielisyys ja –tuumaisuus sekä käytiin taisteluun ylivoimaa vastaan. Sota päättyi vähintäänkin tasapeliin, sillä itsenäisyytemme säilyi vaikka rauhanehdot olivatkin todella raskaat. Itsenäisyyspäivän juhliminen ei ole vain puolustusvoimien vaan koko kansan juhla koska koko kansakunta on itsenäisyytensä lunastanut. Sotien jälkeen kehitys on edennyt siten että agraariyhteiskunta on muuttunut vauraaksi teollisuusyhteiskunnaksi.
Puheensa jatkossa eversti Saarikoski toi esiin ajankohtaisia yhteiskunnan haasteita. Suomen laki kieltää syrjiminen ja kaikkia pitää kohdella samanarvoisesti. Varsinkin viime aikoina on noussut esiin merkkejä eriarvoistumisesta ja näin yhdenvertaisuuden toteutuminen on vaarantunut. Tämä kehityssuunta on kuitenkin väärä ja on huolehdittava että se saadaan käännettyä.
Asevelvollisesta ikäluokasta 79 prosenttia suorittaa asepalveluksen. Loput suorittavat joko siviilipalveluksen tai vapautetaan kokonaan palveluksesta. Osalla on selkeitä fyysisiä ongelmia, mutta entistä enemmän on niitä joilla on psyykkisiä syitä, pää ei yksinkertaisesti kestä. Nämä ovat usein myös syrjäytymisuhan alla olevia. Eivät valmistu ammattiin, eivätkä kykene muutenkaan tekemään työtä. Tämä joukko on valitettavasti kasvava ja yhteiskunnallinen haaste. Tilanteeseen on turha etsiä syyllisiä, vaan keskittyä etsimään keinoja ennaltaehkäisyyn. Tämä on viranomaisten, vanhempien ja koko yhteiskunnan tehtävä.
Puheen loppuosa käsitteli edessä olevaa puolustusvoimauudistusta. Puolustusvoimien resurssit vaativat supistamaan organisaatiota, lopettamaan varuskuntia ja jopa irtisanomaan henkilöstöä. Jo nyt on päätetty toteuttaa yli 800 miljoonan euron leikkaukset seuraavan neljän vuoden kuluessa. Armeija on varustettu vanhentuvalla kalustolla ja aseistuksella, joita on lähivuosina uudistettava. Viime sotien aikaiseen ”malli Kajander” tilanteeseen ei haluta ajautua.
Valtiojohto on päättänyt että Suomessa säilyy yleinen asevelvollisuus ja Suomea puolustetaan reservillä. Ammattisotilasta muodostuva armeija ei ole mahdollinen käytettävissä olevilla resursseilla. Tavoitteena onkin tulevien vuosien notkahduksen jälkeen nostamaan reserviläisten kouluttamisen taso taas riittävälle tasolle. Varusmieskoulutus on kovaa, reilua ja asiallista. Tahto, taito ja kyky pitää pystyä säilyttämään reserviin siirtymisen jälkeenkin.
Lopuksi viestinä joukko-osastojen komentajilta havainto, että varusmiehet ovat aiempaa avoimempia, oppivaisempia sekä varustettu paremmilla sosiaalisilla taidoilla ja tietotekniikkavalmiuksilla. Vain fyysinen kunto ei ole keskimääräisesti entisten ikäluokkien tasolla. Ei ole epäilystä siitä etteikö tämäkin sukupolvi kykenisi tarvittaessa puolustamaan tätä maata.

Illan musiikista vastasi Kyröskosken VPK:n puhallinorkesteri johtajanaan Jarkko Salonen. Ensimmäisenä kappaleena kuultiin perinteikäs Elämää juoksuhaudoissa.

Illan ohjelmaan sisältyi myös Salonkijotos, jonka tehtäviä ratkottiin partioittain.

Hämeenkyrön reserviläisten joukosta valittiin Vuoden toimijaksi Tapio Hänninen, joka sai haltuunsa kiertopalkinnon.

Juhlassa palkittiin myös ansioituneita RESUL toimijoita sekä luovutettiin Reserviläisliiton KAM Kari Ketolalle, RESUL KAM Ari Paukkuselle sekä Reserviläispiirin KAM Veikko Tynkylle.