
Lähestyy taas päivä jolloin yhdistyksen seremoniavastaava, joka usein on yhdistyksen puheenjohtaja, laittaa liikkeelle viestiä onko vapaaehtoisia kunnianosoitukseen sankarihaudalle? Pitäisikö osallistua? Muutakin tekemistä olisi, miksi mennä suotta mokaamaan kun aina joku löytää jonkun virheen suorituksessa, mitähän naapuritkin ajattelevat kun moiseen osallistun.
Esimerkkinä muistotilaisuuksista on toukokuussa vietettävä Kaatuneiden Muistopäivä. Miettikäämme miksi sitä vietetään. Vainajien muiston kunnioittamisen ohella päivän tarkoituksena on edistää kansallista sopua ja yksimielisyyttä. Muistopäivän viettoon on alusta asti kuulunut valtakunnallinen pääjuhla sekä pienempiä muistotilaisuuksia jumalanpalveluksineen ja sankarihaudoilla käynteineen. Seremonialla on siis tarkoitus. Mitä enemmän aikaa sodistamme kuluu sitä tärkeämpää on nostaa esiin myös tulevien polvien tietoisuuteen ne historialliset lähtökohdat joihin nykyinen elämämme pohjautuu.
Sankarihaudat ovat parhaita muistopaikkoja jotka kertovat kotiseudun ja koko isänmaan menneisyydestä, aiempien sukupolvien työstä ja kansallisista arvoista. Maassamme on 622 sankarihautausmaata. 93000 nimeä sankariristeissä on viesti vapaudesta ja tulevaisuudesta. Nämä kivet ja tapahtuneet asiat eivät saa unohtua, se on meidän ja tulevien sukupolvien kunniatehtävä. Tiedostakaamme kuinka mahdollisuus vaikean kohtalon jakamiseen yhdessä toisten kanssa on vuosien ja vuosikymmenten saatossa nostanut ylös ahdingosta ja menetyksen tuskasta. Tilalle on tullut kiitollinen mieli. Elämä on eheytynyt. Ehjälle kansakunnalle menneisyys on yhteinen asia. Ehjälle kansakunnalle myös tulevaisuus on yhteinen asia.
Meillä on paikkakuntaisia eroja minä päivinä muistotilaisuuksia sankarihaudoilla järjestetään. Usein on paikalla kunniavartion lisäksi yhdistyksien liput sekä tietenkin Suomen lippu. Kun siis tulee päivä jolloin tarjoutuu mahdollisuus käytännössä osoittaa sankarihaudan muistomerkillä kunnioitusta kaikelle, mitä olemme perinnöksi ja edelleen vaalittavaksi saaneet, tarttukaamme tilaisuuteen.
Reserviläisliiton julkaisema tällä pirkanviesti.fi sivustollakin oleva Reserviläisen juhla- ja seremoniaopas sisältää hyödyllistä tietoa laajemminkin juhla- ja seremoniakäyttäytymisestä. Käytännönläheisesti siinä on opastettu mm. toiminta muistotilaisuuksissa.
Pirkanmaalla on järjestetty useampia protokolla- ja seremoniakursseja joissa luentotiedon lisäksi on käytännössä harjoiteltu mm. lippujen kanssa toimimista. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen järjestämiä kursseja järjestetään Pirkanmaan lisäksi muissakin maanpuolustuspiireissä.
10.5.2009 - Raimo Ojala
Juttua voi kommentoida Reserviläistarinoita sivun palautelomakkeella.
KOMMENTIT:
Erityisen hyvä ja ajankohtainen juttu kunniavartioista ja erilaisten muistotilaisuuksien tärkeydestä ja myös siitä, että miten joskus juuri puheenjohtajalla on vaikea saada väkeä liikkeelle kunniavartioon ym. Tosin paljon on hyviä esimerkkejäkin Pirkanmaalla ja Suomessa, niihin jopa kilpaillaan ja niitä pidetään kunnia asiana. Meillä on paljon työtä, että saamme tämän asian siirrettyä nuoremmille.
Koiteaan siis olla esimerkkinä. Hyvä että blogi aukesi.